Fenkolisitrussalaatti

Koska fenkoli on valtavan ihana asia ja koska pidän sitrushedelmien fileoinnista (pääntyhjennyshommaa niin kuin Mari sitä kutsuu), tämä salaatti vain odotti tulla tehdyksi.

www.kivistossa.com

1,5 fenkolia
2 verigreippiä
1 appelsiini
pieni puntti ruohosipulia

Puolita fenkoli ja siivuta mahdollisimman ohueksi veitsellä. Levitä fenkolisiivut laakeaan astiaan odottamaan. Fileoi verigreipit ja appelsiini. Ripottele sitrusten hedelmäliha fenkolisiivujen päälle.

Kastikkeeseen sain inspiraation Joy the Bakeriltä. Sinappisen täyteläinen kastike pyöristi mukavasti fenkolin aniksista makua ja sitrusten kirpeyttä. Alla ohje niin kuin minä sen tein.

1 tl Dijon-sinappia
3 rkl veriappelsiinimehua (tuoremehua siis)
1 pieni valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 tl hunajaa
3 rkl punaviinietikkaa
1 rkl maustamatonta jugurttia (kreikkalaista tai turkkilaista)
1,5 dl oliiviöljyä
pippuria ja suolaa

Hölskytä kaikki kastikkeen aineet kannellisessa tölkissä sekaisin. Pirskottele kastiketta salaatin päälle ja koristele ruohosipulisilpulla.

www.kivistossa.com

Meillä salaatin kanssa syötiin uusia perunoita ja ruisjauhoissa kieriteltyjä muurikalla paistettuja muikkuja. Hyvää oli.

www.kivistossa.com

Advertisements

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: