Frying Queen’s Corn Dogs

I am the frying queen, young and sweet, only thirty-three! Näin lurauttelin menemään, kun paistoin lauantai-iltapäivän helteessä corn dogseja.

www.kivistossa.com

Miten kukaan voi vastustaa näitä söpöjä pötkylöitä? Jos lohturuokaa kaipaa, niin nämä kyllä taatusti lohduttavat jo pelkällä ulkonäöllään ja ovat myös melko herkullisia!

2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl maissijauhoja
2 rkl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 muna
1,7 dl maitoa
rypsiöljyä paistamiseen
n. 12 nakkia
puutikkuja

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vatkaa muna, maito ja 2 tl öljyä toisessa kulhossa. Kaada maitoseos kuivien aineiden päälle ja sekoita tasaiseksi puulusikalla.

Kuumenna öljy kattilassa tai frittikeittimessä 180 asteiseksi. Jos nakit ovat kovin märkiä, kuivaa ne kevyesti talouspaperilla. Työnnä tikku nakin läpi pitkittäin niin, ettei se kuitenkaan lävistä nakkia. Itse käytin sellaisia puisia kahvin sekoitustikkuja. Puiset grillivarrastikutkin varmasti ajavat asian vähän lyhyemmiksi pätkittyinä.

Taikina kannattaa kaataa korkeaan ja kapeaan astiaan (esim. suuri mittamuki tai oluttuoppi) niin nakki on helpompi dipata. Kun öljy on kuumentunut dippaa nakki taikinaan niin, että se peittyy kokonaan. Paista öljyssä n. viisi minuuttia tai kunnes koira on kauttaaltaan kullanruskea.

www.kivistossa.com

Valuta paistetut pötikät talouspaperin päällä ja nauti sinapin ja ketsupin kera. Me käytimme näissä Makulihan Salarakas-nakkeja. Ajattelin, että friteeraus käy kätevämmin jos nakit ovat hieman lyhyempiä ja nakkien mausteisuus toi myös mukavan lisän. Jos käytät “tavallisen” mittaisia nakkeja, niin niitä riittänee muutama vähemmän.

www.kivistossa.com

Advertisements

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s