Kerrossämpylät

Tässä vaiheessa täpötäyttä viikkoa voi jo unohtua haaveilemaan viikonlopusta.kerrossämpyl2Minulle viikonlopuissa usein antoisinta on se, että on aikaa leipoa. Ja hymistellä menemään, kun leipien täytteenä on tällaisia herkkuja. Ohje on mukailtu Richard Bertinetin Leipää monella tapaa-kirjasta.

Kerrossämpylät (n. 4 suurehkoa sämpylää)
300 gr täysjyvä- eli grahamjauhoja
200 gr vehnäjauhoja
1/2 ps kuivahiivaa
12 gr suolaa
385 gr vettä
(siemeniä)

Sekoita kuivat aineet suuressa kulhossa. Lisää vesi ja työstä taikinaksi käsin tai koneella. Tarkoitus on, että taikina irtoaa kulhon reunoista mutta on kuitenkin vielä hieman tahmeaa. Anna taikinan levätä kevyesti öljytyssä kulhossa tunnin verran tai kunnes se on tuplaantunut tilavuudeltaan.  Kaavi kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja painele tai kaulitse se n. 1 cm paksuksi suorakaiteeksi. Leikkaa levystä taikinapyörällä kolmioita tai suorakaiteita. Kostuta levyn pinta vedellä pullasutia apuna käyttäen ja laita päälle toinen levy. Toista kostutus ja lisää haluamasi määrä kerroksia (minä taisin laittaa kolme tai neljä).

Kohota sämpylöitä vielä tunti ja lämmitä uuni sillävälin 250-asteiseksi. Halutessasi kostuta sämpylän pinta vedellä ja ripottele päälle siemeniä. Laita sämpylät uuniin ja laske lämpötila samantien 220-asteeseen ja paista leipiä n. 20-25 minuuttia.

Advertisements

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s