Rukiinen ritiratileipä

Näkkäri on hyvää ja sitä kuluu meidän perheessä n. paketillinen viikossa. Säännöllisessä kierrossa ovat Oululaisen hapankorput, eri varrasleivät ja Ylhäisten ruisnäkkileipä. Joskus kuitenkin käy niin, että leipälaatikosta ei löydy mitään edellä mainituista. Onneksi kaapista löytyy useimmiten ruisjauhoja, kuivahiivaa, suolaa ja raanasta saa vettä.palttooItse tehty näkkileipä on paitsi todella helppoa leipoa myös erittäin hyvää. Parasta siinä on se, että sen saa käristää uunissa juuri niin tummaksi kuin haluaa.

Tällä kertaa leivoin leivät tämän ohjeen perusteella.

5 dl vettä
1/2 kuivahiivapussi
1 rkl suolaa
600 g (täysjyvä)ruisjauhoja

Sekoita kulhossa kuvahiiva, jauhot ja suola. Lisää jauhoihin kylmä vesi ja vaivaa taikina kiinteäksi. Nostata taikina jääkaapissa yön yli (tai n. 30 minuuttia huoneenlämmössä). Nosta taikina n. tuntia ennen leipomista pöydälle lämpenemään.nakkari2Lämmitä uuni 225-asteeseen. Jauhota leivinalusta reilusti ruisjauhoilla ja pyöritä taikina palloksi. Jaa taikina kahteen osaan ja rullaa molemmat osat pötköiksi. Leikkaa veitsellä pötkö yhtä suuriin paloihin ja kaulitse ne jauhojen avulla ohuiksi pyöreähköiksi levyiksi (n. 2-3 mm). Tee levyn keskelle reikä esimerkiksi snapsilasilla ja laita pikkupyörylät sivuun talteen.nakkariPistele leivät haarukalla molemmin puolin ja paista n. 10-15 minuuttia kunnes ne ovat saaneet kunnolla väriä ja ovat kovia. Pikkupyörylöiden eli palttoonappien paistoaika ei ole ihan yhtä pitkä kuin isoilla leivillä. Jäähdytä leivät ritilällä ja säilytä paperipussissa.

Advertisements

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s