Rommirusina-omenapiirakka

Piha ja puut pullistelevat omenoita. Ihanaa, tekosyy herkutella koko ajan.

Ajelemme koti-ranskalaiseni kanssa joskus jo torstaisin harrastusten jälkeen Kivistöön. Silloin kun ei ole palavereita, voin tehdä töitä mistä vaan, kunhan nettiyhteys toimii (Kivistössä se on muutenkin elinehto) ja miehelle löytyy yksi konttuuri lähistöltä. Sillä tavalla viikonlopun saa alkuun 1,5 tuntia ja yhtä ruuhkaista automatkaa aiemmin. Saatuani perjantaina työt pakettiin, ehdin kerätä omenat ja tehdä niistä tuoksuvan lomanaloituspiirakan parahiksi, kun onnenpossulomalaiset Juha ja Liisa kaartoivat pihaan.

Rommirusina-omenapiirakka

Täyte
1,5 dl sultanarusinoita
0,5 dl tummaa rommia
1 kg omenoita
1 dl ruokosokeria
0,5 dl vaahterasiirappia
0,5 tl vaniljajauhetta tai 1,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
0,5 dl perunajauhoja

Piiraspohja
230 g voita
6,25 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
1 tl suolaa
5 rkl jääkylmää vettä

1 muna
3 rkl maitoa

Sekoita rommi rusinoihin ja jätä imeytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Tee taikina: sekoita suola ja sokeri jauhoihin. Paloittele jääkaappikylmä voi kuutioiksi ja lisää jauhoihin. Hiero taikina nopeasti kämmenten välissä tai surauta yleiskoneen terällä hiekkamaiseksi muruksi. Sekoita jääkylmä vesi nopeasti joukkoon. Nosta taikina pöydälle ja työstä nopeasti kiinteäksi taikinaksi. (Aika paljon kaikkea nopeaa). Jaa taikina kahtia ja tee niistä pallot. Teet itsellesi palveluksen, jos jaksat tässä vaiheessa vielä tasoittaa ne huolella lieriön muotoisiksi: pyörylöiden kauliminen käy myöhemmin näppärästi. Kääri lieriöt muovilemuun ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori ja paloittele omenat suurehkoiksi lohkoiksi. Sekoita niihin sokeri, siirappi, mausteet ja perunajauhot.

Voitele piirakkavuoka kevyesti. Kauli toinen taikinoista pyöryläksi, joka ylettyy vuoan laitojen yli. Kaada täyte piirakalle. Kauli sitten toinen taikinapala pyöryläksi, jolla saat peitettyä koko komeuden. Leikkaa taikinaan aukot, joista höyry pääsee ulos. Nosta taikina piirakan päälle ja leikkaa saksilla molemmat taikinat vuoan reunojen mukaisesti. Painele reunat kunnolla kiinni. Vatkaa muna ja maito kevyesti ja voitele piirakan kansi seoksella.

Paista piirakkaa noin 45 minuuttia. Suojaa kansi foliolla, kun se on saanut kunnolla väriä. Anna piirakan jäähtyä ja tarjoa se vaniljajauheella ja sokerilla tai vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kanssa.

P.S. Tänä vuonna järjestetään ensimmäisen kerran Gloria Blog Awards, joissa valitaan kaunein, paras ja lukijoiden suosikki sekä sisustus- että ruokablogeista. Kivistö on ehdolla kahdessa sarjassa: Paras ruokablogi, jonka valitsevat tuomarit ja Lukijoiden suosikki, jonka valintaan me kaikki pääsemme vaikuttamaan. Jokaisessa kategoriassa ja kummassakin lohkossa hirmuisesti upeita ehdokkaita! Käykäähän tekin klikkaamassa suosikkianne.

Akuperäinen artikkeli kommentteineen täällä.

Advertisements

3 thoughts on “Rommirusina-omenapiirakka

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s