Rapuhaukea Paulin tapaan

Rapuhauki

Paul Svenssonin Grilli kuumana -kirja on ollut Kivistössä vähän alikäytöllä, vaikka tursuileekin kokeiltavan arvoisia grilliruokia, rubeja ja tahnoja. Juhannusvinkiksi nostamme kirjasta nyt erinomaisen ravunmakuisen hauen.

Kirja (joka ei siis ole tänä vuonna ilmestynyt eri kustantajan Grilli kuumaksi, josta Soul Kitchenissä oli tehty mielenkiintoisen kuuloiset grillikatkat) rakentuu täysin grillin ympärille: siinä paistetaan hapurilaissämpylöistä lähtien kaikki hiilien päällä. Osassa reseptejä idea tuntuu hieman väkinäiseltä, ja tämäkin resepti onnistuu ilman grilliä. Me kuitenkin päätimme tehdä Paulin ohjeen mukaan alusta loppuun, koska onhan se Paul nyt vaan niin ihana.

Rapuihin viittaavan nimensä hauki saa liemistä, jossa se liotellaan ja lopuksi keitetään. Ruoan valmistamisesta nousee huumaava tuoksu ja maku on, jos ei nyt aivan rapujuhlaisa, niin ainakin raikas ja intensiivinen.

Ravunmakuinen hauki

6 annosta

1 kg ruodottomiksi fileoituja haukifileitä

Liemi
3 perunaa
2 porkkanaa
1 salottisipuli
2 dl vaaleaa lageria
6 dl vettä
1 rkl tillinsiemeniä
1 nippu tillinvarsia
50 g voita
suolaa ja valkopippuria

Mauste-suolaliemi
1 dl vaaleaa lageria
9 dl vettä
1 dl suolaa
1 rkl murskattuja tillinsiemeniä

Päälle:
silputtua tilliä ja ruohosipulia

Valmista ensin haudutusliemi. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat tasakokoiksiksi paloiksi ja hienonna sipuli. Laita kattilaan olut, vesi, tillinsiemenet, tillinvarret ja voi. Kiehauta ja lisää peruna, porkkana ja sipuli. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Keitä pienellä lämmöllä 20 minuuttia ja nosta hetkeksi pois liedeltä.

Sekoita sillä aikaa kulhossa suolaliemen olut, vesi, suola ja tillinsiemenet. Leikkaa hauki annospaloiksi ja laita suolaliemeen maustumaan 10 minuutiksi. Heitä suolaliemi pois. Grillaa suolatut kalat grillillä, kunnes ne ovat saaneet väriä*.

Nosta grillatut kalat kattilassa olevaan peruna-porkkanaliemeen ja kiehauta. Ripottele päälle ruohosipuli ja tilli ja tarjoa.

*Seuraavan muuten kerran haudutan hauen suoraan liemessä ilman grillikäyntiä. Ei voi olla pohtimatta, oliko ohje jo olemassa grillittömänä ja sen jälkeen sovellettu palvelemaan kirjan tarkoitusta. Grillin maku peittyi intensiiviseen liemeen ja sivuaskel tuntui lopulta lautasen ääressä huikan turhalta.

juhannushauki

Advertisements

4 thoughts on “Rapuhaukea Paulin tapaan

  1. Herkullisen kuuloinen ja näköinen soppa!
    Meillä muuten asuu yksi grilliaddiksi, joka tekisi kaikki ruuat grillissä :). Viime kesänä kokeiltiin bostonpullan paistoa ja sitä edellisenä espresson keittoa mutteripannulla hiiligrillillä leiriolosuhteissa.
    Paul on kyllä aika ihana vaikka muistuttaakin häiritsevästi Anssi Kelaa :).

    • Yyh Marja, pilasit ehkä multa paulin 😀 Aika kunnioitettavaa grillailua siellä teillä! Me kokeiltiin kerran suolasenhimoissamme mikropopcorneja grillissä, ja voin kertoa, että ei ollut suksee..

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s