Kaksi vuotta sitten Kivistön sisääntulon kohdalta avautuva näkymä naapurin pellolle näytti huurteisen usvaiselta.
Huomasin tänään vanhoja kuvia selatessani, että tästä näkymästä on tullut otettua kuvia jokaisena vuodenaikana.
Vaikka viime talven lumikasat näyttävät sanalla sanoen hirmuisilta, ajatus lumenluonnista ei kuitenkaan kauhistuta. Mieluummin lunta kuin loskasta litisevä piha. Sisääntuloa reunustava perennapenkki on kokenut jo muutaman hapuilevan muodonmuutoksen ja sellainen olisi taas tiedossa. Kolmen vuoden harjoittelun jälkeen alan pikkuhiljaa hahmottamaan mitä oikeastaan haluaisin siinä kasvavan. Ainakin kukinta saisi olla jaksotetumpaa niin, että kukkaloistoa riittäisi vielä syksyllekin.
Onneksi tässä on vielä koko talvi aikaa hioa suunnitelmat loppuun mutta ihan vielä en luovu punaisista kesäkumppareista.
Kivistössä 
Ihana kuvasarja (tosin minä myisin tuon talven oitis). Jokaiseen kuvaan voi kuvitella kyseisen vuodenajan tuoksun.
Ja jokaiseen kuvaan voi kuvitella kyseisen vuodenajan tunnun iholla. Ihanat kuvat!
Kiitti Hannele! Jos ottais ens vuonna asiakseen kuvata vähän enemmän muutakin kuin ruokaa 😉
On muuten hassua (ja kliseistä), että jokaisen vuodenajan tuoksu on aina paras just sillä hetkellä 🙂
Hienot näkymät teillä siellä! Tuo kukkaloiston jaksottamisen suunnittelminen on itse asiassa aika kivaa. Minä olen kyllä suunnitellut jo vuosia, eikä vieläkään ole valmista: syyskukkijat melkein puuttuvat.
Tuon edellisen kivan tomaattiohjeen otin talteen, jospa saisin vihreää ketsuppia pian pöytään 🙂
Kiitos! Mä en usko, että kukkapenkkien kanssa voi koskaan olla valmis. Mutta joku perusta ja roti niihin ois nyt saatava.
Se ketsuppi on kyllä ihan erinomaisen hyvää, kannattaa kokeilla!
Puutarhassa parasta taitaa olla se, ettei koskaan tule valmista. Meilä ainakin näin :). Ihanat kuvat, täytyy itsekkin ottaa kuvia samasta kohtaa eri vuodenaikoina.
Niin se Minna kyllä tosiaan on, muutos pitää virkeänä ja mielenkiinnon yllä!
Kaunis näkymä;etenkin tuo sumuinen:) Tuollaisia kun ei täälläpäin usein näe…
Kiitos Jael, noissa syksyisissä usva-aamuissa on jotain taianomaista. Ja valo on syysaamuisin jotenkin erityisen ihana!