Kivistössä on muutama purkki liian kovaksi keitettyä appelsiinimarmeladia, jota kutsumme veitsentappajaksi. Ei toivoakaan, että sitä saisi levitettyä aamiaispaahtiksen päälle ilman, että leipä hajoaa murusiksi. Siihen tarpeeseen syntyivät nämä pikkuleivät. Mutta ennen kuin pääsette maistamaan, minulla on tehtävä. Se tulee tässä.
Liemessä-blogissa eräässä kommenttiketjussa Räpätäti kertoi, että ruokablogeissa “tavallisen lukijan” ei useinkaan tee mieli jättää vaatimattomia kotikeittiön kommentteja sisäpiirin blogikeskusteluihin. Huomautus sattui juuri sellaiseen päivään, jolloin olin aamun ratikkamatkalla pohtinut, miksi blogimaailman ulkopuolelta ei blogiin tule juurikaan kommentteja – ei meillä Kivistössä, eikä näkemykseni mukaan tulvimalla kovinkaan moneen suomalaiseen ruokablogiin.
En yleensä harrasta bloggaamisesta bloggaamista, mutta tämä aihe sytytti. On mälsää, jos lukijamme kokevat, että ruokablogeja kommentoidakseen pitää olla ruokabloggaaja, muuten ei viitsi tai kehtaa.
Se on mälsää siksi, että harva bloggaaja kirjoittaa vain muille bloggaajille tai itselleen. Kun on tullut tietoiseksi, että muutkin kuin perhe ja kaverit lukevat blogia, kirjoittaa tietoisesti myös isolle kasalle kaikenlaisia ihmisiä ympäri maata. Koska vaikuttaisi siltä, että ne haluavat meitä lukea. Ja yksi juttu ylitse muiden koko bloginpidossa on lopulta vuorovaikutus. Kaikkien lukijoiden kanssa.
Viittaamassani kommentissa suomitaan osaa ruokablogeista sisäpiirin touhuksi, jossa kaverit kommentoivat toisiaan. Ymmärrän, että sen vaikutelman voi saada. Totuus kuitenkin on, ettemme me koko Suomen ruokablogosfääri ole naamakkain tavanneet saatikka että olisimme toistemme puhelimien muisteissa. Olemme samalla tavalla tutustuneet verkkopersoonaan kuin kaikki muutkin lukijat. Bloggaajat kommentoivat toisiaan toki yhteisöllisyydestäkin, mutta varmasti myös siksi, että jokainen bloggaaja tietää miten palkitsevia kommentit ovat. Ja silloin sanoo ääneen sen, mitä jutusta tulee mieleen.
Yksisuuntainen kommentointi on aina aika tylsää. Minäkin lukijana jätän yleensä yhteen-kahteen kommenttiin sellaisissa blogeissa, joissa kommentteihini ei ehditä tai jakseta reagoida. Siksi Kivistössä halutaan vastata jokaiseen kommenttiin. Ei niin pientä huomautusta etteikö jotain voisi takaisinkin huikata. Kaikki eivät tietysti ehdi tai ole kiinnostuneita tekemään blogien seuraamisesta sosiaalista asiaa. Ei se ole mikään velvoite. Mutta jos jotain haluaisi sanoa, mutta ei viitsi sekaantua – se on tylsää ja sille haluaisin tehdä jotain.
No niin, siihen tehtävään, jotta päästään joskus pikkuleipiinkin:
1) Oletko lukija, joka ei hae ruokablogeista sosiaalisuutta, vaan reseptejä ja viihdykettä?
– Ihanaa, moi! Kiva että olet siellä!
2) Oletko lukija, joka mielellään kommentoisi joskus, mutta tuntee, ettei kukaan halua taviksen kommenttia lukea tai että sisäpiiriläiset kuitenkaan ole kiinnostuneet?
– Moi! Sinä saat tehtävän: kun seuraavan kerran tekee mieli kommentoida kommentoi! Vaikka nyt heti, mihin tahansa seuraamaasi blogiin.
Lupaan, että kuka tahansa, joka kommenttisi saakin, ilostuu. Ja toisaalta, jos bloginpitäjä ei itse ole sosiaalista sorttia (jopa se on ok ;), eikä vastaa, älä ota itseesi. Se ei johdu sinusta.
3) Oletko bloggaaja, joka nauttii kommentoinnista?
– Moi! Sinäkin saat tehtävän. Älä lopeta.
Kiitos, palkinnoksi kahvia ja kaakaopikkuleipiä.
Kaakaopikkuleivät
2 pellillistä
Niin. Siis niille marmeladeille tarvittiin käyttöä. Otin mallia thumbprint-kekseistä, joita yleensä näkee joulun aikaan ulkomaisissa blogeissa. Halusin käyttää samalla vanhenemassa olevan kaakaojauheen pois – ja kukapa ei tykkäisi suklaan ja appelsiinin yhdistelmästä?
Taikinaan hain ideoita Martha Stewartilta ja päädyin seurailemaan tätä ohjetta. vähentäen hiukan sokerin määrää ja ripottelemalla hitusen sormisuolaa pinnalle sokerissa kierittämisen sijaan. Kekseistä tuli herkullisia: murenevia reunoilta ja pehmeänsitkeitä keskeltä. Lopulta kuitenkin keksien isoin juttu oli sormisuola. Vahva suklaan maku ja suolan pieni puraisu on niin upea, että seuraavaksi jätän veitsetappomarmeladit sikseen ja pyöräytän pelkkiä kaakaokeksejä.
225 g voita
3 dl sokeria
2 keltuaista
4,5 dl jauhoja
2,5 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria tai ripaus vaniljajauhetta tai -pastea
0,5 tl suolaa
Sormisuolaa
hilloa tai marmeladia (erinomainen tapa purkinpohjien tyhjentämiseen!)
Vatkaa pehmeä huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuainen kerrallaan ja vatkaa voi-sokeri -vaahtoon. Lisää vanilja.
Siivilöi kuivat loput ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää jauhoseos vähitellen voi-sokeri-keltuais -seokseen. Sekoita taikina tasaiseksi ja kiinteäksi, peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin lepäämään vähintään tunniksi.
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Ota kulhosta noin 2 ruokalusikallisen verran taikinaa ja pyörittele palloksi. Laita pallot pellille leivinpaperin päälle ja paina jokaiseen peukalolla kolo. Ripottele päälle muutama hippu sormisuolaa ja nosta paistumaan.
Paista keksejä 10 minuuttia ja nosta uunista. Paina tarvittaessa koloja esim. pienellä lusikalla syvemmäksi ja nosta koloihin n. 0,5 tl valitsemaasi hilloa tai marmeladia. Laita pelti takaisin uuniin ja anna paistua n. 5 minuuttia lisää tai kunnes keksit ovat kypsiä. Säilytä pikkuleivät kannellisessa astiassa.
Kivistössä 
Amen to that! Kommentit on blogaamisen suola, jokaikinen ilahduttaa ja kannustaa jaksamaan. Pahinta on bloggaajana jäädä arvuuttelemaan, menikö postauksessa jotain pahasti pieleen, kun kävijöitä on, muttei kommentteja.
Eipä sitä ihan joka kerran tietysti itsekään ehdi kaikkea jutella, mitä haluaisi. Lisäksi erään valmistajan mobiililaitteet ja bloggerin systeemi eivät tule toimeen keskenään, mikä hankaloittaa tällaisen ratikkalukijan osallistumista. Mutta yritän aina kiekaista jotain jos oikeasti on asiaa.
Pakkohan kaikkien lukijoiden ei ole olla sosiaalisia. Kyllä hiljaistenkin silmäparit ovat tärkeitä 😉
Ihania pikkuleipiä ja asiaa !!! Ihan kaikki kommentit ilahduttavat 🙂
Niinpä! En toki halua kommentointia pelkän kommentoinnin vuoksi, mutta jos tekee mieli jotain huikata, niin ei muuta kuin hanat auki vaan 🙂
Ihana postaus 🙂
Kiitos kommentista Annemi 🙂
Kiitos, sekä jutusta että reseptistä. Vaikka en yltiösosiaalinen olekaan niin tykkään kovasti kommenteista, niihin vastaamisesta ja kommentoinnista. Ilahdun sekä reaali- että blogimaailman ystävien että vieraiden kommenteista ihan yhtä paljon.
Minäkin olen hyvin suosittujen jutttujen ja reseptien kohdalla monesti miettinyt, että olisi kiva, jos joku (vakioporukan ulkopuolinen) kertoisi tehneensä ja ehkä jopa tykänneensä.
Joskus olemme saaneet paljonkin jälkeenpäin yksittäisiä kommentteja, joissa kerrotaan reseptikäyttökokemuksista. Niitä on erityisen kiva kuulla!
Mielenkiintoinen postaus. 🙂 Tässäpä yksi tuoreen ruokabloggaajan näkökulma… Itse perustin ruokablogin muutama kuukausi sitten, ja aika ennen tätä harrastusta on vielä hyvin muistissa. Luin tällöin jonkin verran ruokablogeja mutta en koskaan kommentoinut, en edes juurikaan huomannut koko kommenttikenttää tai ymmärtänyt että bloggaaja olisi saattanut kommentteja kaivata. En myöskään tiennyt (tai en oikein vieläkään tiedä) tästä bloggaajien “sisäpiiristä”, luulin postausten kommentoijien olevan lähinnä bloggaajan henkilökohtaista kaveripiiriä (+ ehkä muutama muu ruokabloggaaja). Kun omaan blogiin tupsahti jossain välissä ensimmäinen kommentti, niin olihan se mukavaa. Joku ihminen oli oikeasti lukenut jutun, eikä sivulla vieraillut ollutkaan vaan joku “hakukonerobotti”. Nykyään kommentoinkin itse paljon enemmän, sillä tiedän kommenttien ilahduttavan jutun kirjoittajaa. Muistaen aiemman ajattelutapani, en kuitenkaan odota omaan blogiini ilmestyvän hirvittävää kommenttivyöryä. Mielenkiintoinen myös tuo “”tavallisen lukijan” ei useinkaan tee mieli jättää vaatimattomia kotikeittiön kommentteja sisäpiirin blogikeskusteluihin”-kohta, itse en kyllä miellä itseäni vaatimatonta kotikokkia kummemmaksi, vaikka minulla nyt blogi onkin.
Rommirusina, kiva kuulla tuoreen bloggaajan kommentteja! Toit esiin mielenkiintoisen näkökulman: tässähän bloggaajat vähän olettaa, että kommentointi on itsestäänselvyys. Miksipä olisi, jos etsii reseptejä ja inspiraatiota eikä keskusteluyhteyttä.
Luulen että ei kukaan oikeasti tiedä “sisäpiiristä” tai siitä, kuka siihen oikeasti kuuluisi. Ehkäpä vakkarikommentointien määrä ja vastavuoroisuus rakentaa sellaista kuvaa. Ja toisaalta ehkä raportit tilaisuuksista, joissa on ollut paikalla tutut bloggaajat, joista sitten raporteissa mainitaan.
Ja kotikokkejahan tässä totisesti isolta osin ollaan – paitsi ne muutamat kokit, jotka jatkavat päivätyönsä harrastamista sissinä iltaisin blogissaan. Onneksi meitä on niin paljon ja erilaisia, että jokainen lukija voi varmasti löytää itselle sopivat blogit 🙂
Hyvä kirjoitus! Minullakin tuli vähän paha mieli tuosta Liemessä-blogin kommentista. Toivottavasti kovin monella muulla lukijalla ei ole sellaista mielikuvaa, ettei blogiin uskaltaisi kommentoida tai että tämä on jotain sisäpiiriläisten touhua, johon muilla ei ole asiaa.
Kommentit ovat ehdottomasti blogin suola. On aina ihanaa kuulla, ketä siellä ruudun takana luuraa. Onneksi mun blogissa (ja myös Facebookissa) käydään suht aktiivista keskustelua ja saan usein lukijoilta sähköpostiakin. Se on ihanaa! Olisihan tämä bloggaaminen aika yksinäistä touhua, jos kukaan ei kommentoisi mitään ikinä.
Oi, lukijapostia! Onnellinen 🙂
Oli kiva tuossa ylempänä kuulla, että vähäinen kommentointi voi johtua siitäkin, että siihen mahdollisuuteen ei kaikki lukijat edes kiinnitä huomiota. Ettei pelkästään siitä että oltaisiin vaikeasti lähestyttävän oloisia.
Aivan, kommenteista olen hyvin kiitollinen. Oli ne sitten kanssabloggareilta tai ihan keneltä vaan.
Joo, bloggaajakommentit voivat jopa auttaa löytämään uutta kivaa luettavaa. Ja kaikki muu vuorovaikutus on siihen päälle palkitsevaa plussaa!
Aika yllättävää, että jotkut kokevat kommentoinnin vain sisäpiirin jutuksi. En minä ainakaan muista tuollaista ajatusta koskaan ennen oman blogin perustamista miettineeni. Asiallinen postaus siis ja kommentteja lisää kaikille! Kiinnostuin heti noista pikkileivistä, pitänee testata, rakastan kaikkea, missä on suklaata ja suolaa!
Juuri tossa bloginsisäisesti tekstailtiin, että ehkä mieluiten jopa ilman hilloa. Tai suolakaramellilla.. Joka tapauksessa hyvä ja muunneltava peruskaakaopikkuleivän ohje löytyi!
Samaa Räpätädin silmiä avaavaa kommenttia olen tässä mietiskellyt viikonloppuna ja postaustakin asiasta kirjoittanut – vaikka en minäkään tavallisesti postaile bloggaamisesta. Toivon, että kyse on siitä, että toiset bloggaajat tietävät kommenttien ilahduttavan valtavasti ja kommentoivat siksi. En muista kommentoineeni ikinä itsekään ennen blogin aloittamista. Mutta ymmärrän kyllä Räpätädin pointin. Vaikka oikeasti tunnen blogiini kommentoivista bloggaajista henk. koht. vain kourallisen, muut vain verkon kautta.
Toisaalta aika monesti olen saanut riemastuttavia kommentteja muuta kautta, kun ystäväni ovat saaneet omien ystäviensä pöydissä blogini resepteillä tehtyä ruokaa. Ilman, että linkki on ollut etukäteen tiedossa. Välillä saan myös mailia, mutta olisi ihanaa kuulla useammin mm. ovatko reseptit toimineet tai onko niistä saatu hyviä ideoita. Toivottavasti ne eivät ainakaan ole pilanneet kenenkään päivälliskutsuja.
Ymmärrän minäkin, miksi ajatus sisäänpäinlämpeävyydestä voisi syntyä. Mutta haluan uskoa, ettei kaikista tunnu siltä. Toivottavasti saamme lukea myös sinun pohdintojasi tästä.
Apua, olisi kamalaa, jos olisi pilannut jonkun kutsut toimimattomalla reseptillä!
Minäkin luin sen kommentin, ja kuten muutkin, jäin miettimään sitä. Minä näen ja ymmärrän hyvin mistä sellainen “sisäpiirimeiningin” tunne tulee, sillä koen itseni tietyllä tapaa ulkopuoliseksi bloggaajien joukossa: luulisin, että ihmiset mieltävät sisäpiiriin kuuluviksi ne, jotka saavat kutsuja kaikkii blogi-tapaamisiin, kekkereihin ja näkyvät kirjojen julkistamisissa ja sen sellaisissa. Eli tapahtumissa joissa nähdään ihmisiä oikeasti. Minua asia ei haittaa, kun tämä blogin pitäminen on vaan yksi juttu elämässä, mutta varmasti on niitäkin, jotka kokevat sen jollain tapaa ikävästi. Ennen ajattelin että kaikenlaisiin kampanjoihin osallistuminen vaikuttaisi myös vähän “sisäpiirimeiningiltä”, mutta enää en ole siitä niin varma, tuntuu että moni (jotkut?) näkevät sen kieleteisenä. Toisaalta en ole nähnyt mitään suurta yleisöryntäystä niihin blogeihin, jotka eivät ole missään kaupallisessa toiminnassa mukana, hih, tai ei niitä ainakaan omassa blogissa näy 😉
Mutta se on minusta iso harmi jos joku ei sen takia kommentoi, että ajattelee ettei bloggaajat kaipaisi “tavallisten kaduntallaajien kommentteja”. Minä olen täysin samaa mieltä kuin muutkin, että kommentit ovat bloggauksen suola, ja niitä toivoisi enemmän, ihan kaikenlaisia kommentteja, minä toivoisin myös kriittisempiä. Ja tosiaan, suurin osa bloggaagista on ihan yhtä kaduntallaajia kuin kaikki muutkin, vaikka tietysti ammattilaisiakin joukkoon mahtuu.
Minä tykkään kommentoida muiden blogeja (välillä vaan työt harmittavasti haittaavat seuraamista), mutta minäkin jätän kommentoinnin äkkiä, jos omiini ei vastata, se taitaa vaikuttaa minulla koko bloginkin seuraamiseen. Sen jälkeen kun huomasi kuinka tärkeä on saada vastaus omaan kommenttiin, olen yrittänyt pitää huolen, että vastaan kaikkiin saamaani kommentoihin, olkoonkin että vastaus on välillä aika tyhjänpäiväinen, mutta silti. Tietysti on mahdollista että joskus jokun vanhan jutun kommentti jää huomaamatta, mutta yritän ainakin.
Minusta muuten on kiva lukea postauksia myös bloggaamisesta, ja mietin aina välillä niiden kirjoittamista itsekin.
ps. Saisko kahvin tilalla teetä?
Ehdottomasti teetä on tarjolla! Vaikka kylmää maitoa, jos joku siitä tykkää.
WP on blogialustana muuten siitä kiva, että se kertoo aina sisäänkirjautuessa tulleista kommenteista, myös vanhoissa jutuissa. Ei siis yleensä jää huomaamatta kommentit.
Joo, hahmotan tuon ulkopuolisuuden tai sisäpiiriläisyyden ajatuksen. Ehkä kaupallisuus tai kampanjatkin kuuluvat siihen maailmaan, ajatukseen, että joku blogi on riittävän merkittävä, jotta mainostaja haluaa siinä näkyä. Vaikka ei kai sellaisia pajon enää ole, jota ei mielellään kaupallisuuteen valjastettaisi.
Musta tuntuu, että ei epäkaupallisuus ainakaan huono piirre ole, jos ei toisaalta välttämättä seuraamisen itseisarvokaan. Tähänkin olisi kiva kuulla muidenkin kuin bloggaajien ajatuksia!
Niin asiaa, Mari, kommentoinnista. Olen kanssa tätä pohtinut, että karkoitanko joitakin kommentoijia, kun kommenteissa lasken leikkiä ja viittaan tapahtumiin/sanomisiin jotka eivät aukea kaikille. Silti, nautin suunnattamosti tälläisestäkin vitsailusta teidän tutuksi tulleiden kassa. Mutta erittäin kalliasarvoisena pidän jokaista uutta kommenttia niiltä jotka eivät ole ennen jaksaneet kommentoida. Erityisen arvokkaina.
Elämässäni olen saanut sen yhden ainoan HV kommentin, jonka poistin kyllä. Ja toivon ettei toista tulekaan.
Niinpä, ehkä sisäpiirivitsit ovat joidenkin mielestä tylsiä. Eikä niistä näy sitä, että esim me tavataan korkeintaan kaksi kertaa vuodessa, eikä soitella edes puolivuosittain (nyyh). Eli ne eivät ole mitään tiiviin kaveripiirin muiden silmille levitettyä jatkettua jatkuvaa yhteydenpitoa, vaan ainoaa yhteydenpitoa.
Koska blogilla on tällainenkin tarkoitus omassa sosiaalisessa elämässä, ei siitäkai tarvitse luopua pelätessään, että joku pahoittaa mielensä. Vai pitäisikö?
Ei. Puolivuotispuhelua odotellessa. ..
Olipa hyvää asiaa! Minusta on mukava kuulla, jos joku on onnistunut julkaisemallani reseptillä, mutta ihan yhtä mukava on kuulla myös, jos joku ei ole toiminutkaan tai siitä ei olla tykätty. Niistä kommenteista voi aina oppia! Luulenpa, että me kaikki bloggarit otamme ilolla vastaan myös vinkkejä ja ideoita sekä kysymyksiä ja ihmettelyjä. Eräs ystäväni sanoi kerran, että hän ei koskaan kommentoi, koska ei keksi mitään nasevaa sanottavaa, sellaista mitä muut kommentoijat. Oli nasevaa tai ei, jokainen kommentti otetaan lämmöllä vastaan!
Vai nasevaakin vielä 🙂 Mulla ei ainakaan itsesensuuri toimi, päästelen lyhyesti tai pitkästi – varmasti välillä jumalattoman tylsästikin, jos sattuu vaahtoamispäivä päälle.
Munliveystävät eivät yleensä koskaan kommentoi blogissa, toisaalta niitä terkkuja kuuleekin sitten muualta. (tai sitten ne vaan sanoo lukevansa)
Hieno postaus ja upeaa kommentoitia!
Tätä usein itsekin pohtii – miksei kommenttia tuu. Mutta tosiaan, miksi tulisikaan jos vaan on reseptinhakusurffauksella eikä mikään hc-seuraaja. On harmi, jos blogiin ei “uskalla” tai “kehtaa” jättää kommenttia, sillä samaa mieltä olen kommenttien ilahduttavuudesta. Takana on kuitenkin (onneksi) ne ajat, kun tsiljoona kertaa päivitti sivua että josko siellä NYT olis edes yks kommentti. tai NYT. entä NYT??
PS. Kahvi mustana ja koko kourallinen noita pikkuleipiä!
🙂 Se ihana alkuaikojen jännä. Että lukikohan joku ja kommentoisko muutkin kuin äiti (joka muuten on oikeasti tainnut kommentoida ehkä kerran. Vai olikohan se tekstiviestitse.)
PS. Coming right up!
Hyviä pointteja! Itse en useinkaan kommentoi, vaikka blogeja paljon luenkin, sillä en koe tarvetta siihen. Minulle riittää, että löysin etsimäni tai että saan seurata blogia. Toinen syy liittyy tunteeseen ruokablogien sisäänpäinlämpiävyydestä. Näistä “tehtiin sen ja sen blogin pitäjän kanssa tätä ja tätä” -tyyppisistä teksteistä tulee aika ulkopuolinen olo. Kolmas syy on puhtaasti tekninen. Itse en ainakaan tabletilla pysty kirjautumaan kommentoimaan blogspot-blogeja, kun itselläni on wordpress-tili. Sitä varten on avattava läppäri. Niinpä ne kommentit jäävät yleensä kirjoittamatta.
Kiitos kommentista Nanni! Kiva, kun avaat asiaa omasta näkökulmastasi. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että blogien sosiaalisuus merkitsee lukijoille ehkä vähemmän kuin olen kuvitellut (tai ehkä haluaisin kuvitella?).
Ulkopuolisuuden tunne kyllä harmittaa, mitenhän siihen pystyisi vaikuttamaan? Me olemme päättäneet Kivistössä viime kesänä, ettemme erityisesti raportoi esim. ruokabloggaajien omassa porukassa järjestämistä tapaamisista muuta kuin siitä ruoasta, mitä olemme tapaamiseen tehneet (mikäli se on ollut jakamisen arvoinen). Ja juuri siitä syystä, että ajattelimme, että ei lukijoita varmaan kiinnosta lukea joka blogista samaa raporttia. Toisaalta ymmärrän myös niitä, jotka haluavat ruokaa pursuavista iloisista tapaamisista kertoa ja jakaa tunnelmaa ja ruokavinkkejä lukijoille.
Tuo samainen tekninen syy saa mut hyppimään seinille, usein olisi parasta aikaa kommentoida, kun istuu yleisissä, mutta blogger ei anna.
Musta on kylla kiva lukea kaikista teen blogimiittingeistakin!
Itte en juurikaan kommentoi juuri tuon ulkopuolisuus-jutun takia. Jotenkin aivoissa piilee ajatus, etta mitakohan se bloggaaja ajattelee, jos nyt tammonen pulliainen jotain lohkasee.
Tyhmaa sinansa, mutta useista Blogeista saa vahan semmosen kuvan, vaikka varmaan ihan just vaarin ajateltu. Kiva naita on kuiteskin lukea tosiaan ja kiva sekin, etta bloggaajatkin on herannyt ajattelemaan tata kysymysta 🙂
Jenni
Hei Jenni! Kiva että pulliainen lohkaisi 🙂 Varmaan sisäänpäinlämpeviäkin blogeja on ja bloggarit on erilaisia. Jotkut saattavat myös saada niin paljon kommentteja, ettei kaikkeen välttämättä ehdi vastata, mutta enpä usko sen ongelman olevan valtavan yleinen ruokablogeissa.. Kuten tästäkin keskustelusta näkee, iso osa ottaisi kommentit ilolla vastaan.
Nyt vaan sormet näppikselle, aina kun siltä tuntuu! Kannattaa tosin vähän varoa, myös juttujen kommentointi saattaa aiheuttaa lievää riippuvuutta.
Kiitos hyvästä postauksesta. Kommentointi on todella vähentynyt, mutta olen ajatellut sen johtuvan blogin viemisestä Facebookiin. Tutummat kommentoivat siellä.
Kyllä nuo kommentit kuitenkin ovat bloggaamisen suola, kuten tässäkin kommenttiketjussa monesti on todettu. Ehkäpä kommentoinnissakin on kausivaihtelua?
Kausivaihtelua on muuten myös ihan selkeästi! Tuntuu menevän samoissa aalloissa loppusyksyn tyypillisten työkiireiden ja lomakausien kanssa.
Muutkin kanavat saattavat tosiaan viedä osan kommenteista: jos on jo kommentoinut FBssä, samaa ei turhaan sanota blogin puolella. Meillä tosin FB-kommentit tulevat yleensä muihin juttuihin kuin blogiartikkeleihin.