Perennat puntarissa

Enpä muista milloin olen viimeksi nauttinut ulkopuuhastelusta yhtä paljon kuin viime viikonloppuna. Luultavasti näihin aikoihin vuosi sitten, ihanaa kun on kevät!

Noin neljän puutarhavuoden jälkeen olen edelleen melkoisen noviisi mitä tulee perennapenkkien hoitoon. Tiedän, että Kivistössä on joskus ollut tiptop voikukkanypitty piha, ja perennapenkit ovat kukkineet runsaasti läpi kesän. Omistajavaihdoksien myötä kukkapenkit ovat jääneet hieman retuperälle ja uudistus- tai ehkä paremminkin elvytysyrityksistä huolimatta nyt on tullut aika tehdä niille jotain. En missään nimessä halua täysin rikkaruohotonta pihaa (vaikka vuohenputkea soisinkin näkeväni hieman vähemmän) vaan suhteellisen helppohoitoiset, läpi kasvukauden kukkivat penkit.

www.kivistossa.com

Kivistössä on täällä hetkellä neljä isompaa kukkapenkkiä ja kuutisen pienempää. Lajikirjo on hyvin perinteinen ja sellaisena haluaisin sen myös pitää. Yllä olevassa kuvassa on penkeistä suurin, joka levittäytyy saunatuvan ympärille. Se on myös surkeimmassa kunnossa ja kasvaa pääasiassa vuohenputkea, nokkosta ja puna-apilaa.

Joudun joka vuosi opettelemaan tiettyjen lajien nimet uudelleen, kun Mari kyselee “että mikäs tää tässä on ja millainen kukka siinä on”. Luotan siihen, että lajit tulevat tutummaksi sitä kautta, että pääsee itse tekemään penkkiä. Suosikkejani tämänhetkisistä lajeista ovat palavarakkaus, syysleimu, sammalleimu, maksaruoho, saksankurjenmiekka, akileijat, pionit, keijunkukka ja kurjenpolvi. Näiden lisäksi haluaisin ainakin päivänhattuja ja kultapalloja.

www.kivistossa.com

Ajattelin turvautua ammattilaisen apuun mutta sellainen pitäisi löytää jostain. Haluaisin selkeän suunnitelman, jonka perusteella pystyn itse (Marin avustuksella) toteuttamaan uudet penkit. Suunnitelma saisi mielellään pitää sisällään myös jatkohoito-ohjeet, jotta puutarhuri voisi joskus olla yhtä onnellisen näköinen kuin nostaessaan omia pottuja kasvimaalta.

www.kivistossa.com

Onko teillä lukijoilla kokemuksia perennapenkkien perustamisesta ja oletteko turvautuneet ammattilaisiin? Olen selannut läpi useita perennoihin keskittyviä puutarhakirjoja mutta en edelleenkään ole löytänyt hyvää teosta vasta-alkajalle, sellaisistakin saa mieluusti vinkata!

 

Advertisements

10 thoughts on “Perennat puntarissa

  1. Meidän perennapenkit suunnitteli ammattilainen ja täytyy sanoa, että meikä keskittyi omissa ennakkohaahuiluissa ihan liikaa vääriin asioihin, niinkuin pelkästään kukkien väreihin. Puutarhasuunnittelija osasi ajatella kasvien korkeuksia eri suunnista, erimuotoisia lehtiä, valon leikkiä lehvästössä, rytmiä ja kukintojen etenemistä pitkin kasvukautta. Lajit ovat perinteisiä ja aika monta samaa perennaa näkyy sunkin listalla olevan.

    Nyt pitäisi jo tehdä perennaremontti, yhdessä akuutisti ja kahdessa isossa perennassa harrastaa aktiivista rajaamista. Yksi kaunis kulleroparka taisi jo lopullisesti hävitä taistelun tilasta sormivaleangervon kanssa.

    • Nimenomaan siksi haluankin turvautua ammattilaiseen, sillä minun taitoni eivät vielä riitä tuollaiseen monipuoliseen suunnitteluun. Se on minusta perennapenkeissä parasta, että siinä tuota mainitsemaasi rytmiä, eri muotoja ja rakenteita. Vinkkaisitko vaikka Kivistön sähköpostiin käyttämäsi puutarhasuunnittelijan nimen, voisin pyytää tarjouksen :).

      • Mielelläni vinkkaisin, mutta kyseinen suunnittelija tekee nykyisin päivätöitä läheisen kaupungin pääpuutarhurina ja on ilmeisesti jättänyt suunnitelufirman pöytälaatikkoon.

        Olen muuten kuunnellut useiden uusien talojen pihoille perennoja suunnittelleiden juttuja ja vallalla tuntuu olevan ajatus että ostetaan paljon taimia että saadaan heti valmis perenne. “Voihan niitä sitten harventaa.” Minusta se on aika hassu ajatus laittaa kolminkertainen määrä taimia. Perenna kasvaa nopeasti valmiiksi ja odottelun ajaksi aina väliin voi laittaa tulppaaneja tai kesäkukkia?

      • No voi harmi! Joo kyllä mäkin ennemmin odottelen taimien kasvua kuin lähden heti seuraavana vuonna harvennuspuuhiin. Sitä saa vuosien mittaan kuitenkin tehdä ihan riittävästi.

  2. Suunnittelin into piukkana ensimmäiset perennapenkkini aika tarkalleen yhdeksän vuotta sitten edelliseen pihaamme. Tein suunnitelmat alue kerrallaan ja sillä perusteella, mitä taimia oli saatavilla oikeissa väreissä ja oikeanlaisilla valoisuusvaatimuksilla. Suosittelen sitä samaa omatoimiselle tekijälle! Yhdeksän vuotta sitten en osannut ajatella lehtimuotoja, mutta koska penkkejä pitää uudistaa aika ajoin, niitä erilaisia voi lisätä myöhemminkin. Samoin monimuotoisuutta saatavilla olevien peruskasvien sekaan saa lisättyä ajan kanssa, mikäli ei halua käydä ison rahan kanssa taimiostoksilla.

    Mielestäni kasveihin paneutumista tärkeämpää on varmistaa kasvuympäristöt kuntoon (tai oikeanlaiset kasvit kasvuympäristöönsä). Perennapenkissä on hyvä olla 40 senttiä multaa, jotta kasvu on hyvä. Jos ei jaksa kaivaa ja vaihtaa kasvualustaa, voi yhtä hyvin a) valita kasvit vaatimattoman maan kasveiksi (esim. sammalleimua, päivänkakkaraa) tai b) kärrätä olemassaolevan maan päälle lisämultaa kohopenkiksi. Kun nämä ovat kohdallaan, penkit ovat menestys – kunhan rikkaruohot eivät tunge täysillä sieltä väleistä. Vuohenputki on viheliäinen poistettava, ellei sitten mahdoton, mutta senkin voi antaa kasvaa joidenkin muiden vahvojen kasvien väleissä. Onhan sen valkoinen sarjakukinto vaikkapa tähtiputken tai palavarakkauden kaverina aika lailla kaunis!

    Hyvä olisi huolehtia myös siitä, että kukkapenkki on rajattu nurmesta jollain keinolla (ei rumalla reunanauhalla, kuka sitä haluaa katsella!), jotta nurmi ei kasva sinne sekaan. Nurmen leviämisestä tulee lisää kitkettävää ja teidänkin kesänne Kivistössä on huomattavasti mukavampi, kun ei tarvitse olla koko ajan pylly pystyssä penkin reunassa. Itse suosin nurmen tasoon upotettuja betonikiviä, sillä niitä pitkin on hyvä hurutella myös ruohonleikkurilla – ei tarvita trimmeriä. Lappeellaan oleva lauta tai hiekkavalli ajavat saman asian.

    Ammattilainen voi auttaa pitkälle, mutta toisaalta jos etsii kirjastosta kirjan, joka neuvoo perustamisen salat, penkkien laittaminen kuntoon ei ole lopulta kovinkaan vaikeaa. Kasvit ovat kuitenkin vain se “sisustus”, jota voi aina helposti muuttaa. Olemassaolevilla pääsette tosi pitkälle!

    Sini K.
    joka elää oman rikkaruohopaljeutensa keskellä mutta ottaa silti rennosti muiden kukkivien kanssa
    http://www.kasvihormoni.fi

    • Kiitos kannustuksesta ja vinkeistä! Nurmikon rajaamattomuus on kyllä konkretisoitunut tässä parin viime kesän aikana ja se on yksi jutuista, joihin aion tänä vuonna paneutua. En ole vielä löytänyt sellaista perennat for dummies opusta, joka olisi saanut minut tarttumaan toimeen. Siksi ajattelinkin hakea vetoapua ammattilaiselta 🙂

  3. Meillä on melkein samat suosikkiperennat! Ainoastaan kultapalloja en halua omalle pihalle, vaikka ne kieppuukin mukavasti syystuulessa. Ja sinun listasta puuttuivat kaksi suosikkiani: jaloangervot ja hostat.

    Rakennusvaiheessa meillä kävi pihasuunnittelija. Varsinaista suunnitelmaa hän ei tehnyt, mutta antoi konsultaatiota, ehdotteli kasveja (vääriä!) ja penkistä toiseen vaihtuvia väriskaaloja (vääriä!). Ehkä minä olin hankala asiakas 🙂 Pala kerrallaan perennapenkit ovat muotoutuneet ja villiintyneet. Yksi suosikkiyhdistelmistäni on punalehtinen keijunkukka ja loistokurjenmiekka, myös ohotanmaruna ja loistokurjenmiekka on mukava pari. Viime kesänä laajensin perennapenkkiä, menin suunnitelman kanssa puutarhalle ja tulin ihan eri kasvien kanssa kotiin. Typisch!

    Yksi eniten luetuimmista kirjoista (kirjasista) meillä on Kotipuutarha-lehden Kotipuutarhan perennat -kirjanen. Siinä on parisen sataa yleisintä perennaa kuvauksineen. Ei mitään istutusideoita mutta selkeät kuvat ja kuvaukset. Jos Kivistössä sitä ei ole, voin lähettää sen teille. Istutusideoista, tyyliin “istuta nämä perennapenkkiisi”, en kamalasti tykkää, kun niissä on aina joku joka a. ei menesty meillä ja b. on ruma/vääränvärinen.

    • Mikäs kultapalloissa hiertää, onko ne jotenkin vihulaisia? Meillä niitä ei ole ollut, kaukaa vaan olen ihastellut muiden pihoilla. Jaloangervoja ja hostiakin (tämä oli muuten mulle uus nimi) meillä itse asiassa onkin. Ensimmäisistä tykkään kyllä mutta hostista en niin hirveästi välitä. Mulla on melko tarkka visio siitä, minkälaisen penkin haluan. Tai paremminkin niin, että tiedän mitä niistä ainakin pitää löytyä mutta kaipaan tukea päätöksilleni ja mahdollisesti jotain uusia ideoita. Ois jotenkin ihanaa jos joku guru näyttäisi tai kertoisi ihan kädestä pitäen, miten penkit kannattaa tehdä just meidän pihalla.

      Muistaakseni meillä ei ole tuota mainitsemaasi kirjasta, pitääkin tarkistaa tänään! Mieluusti otan sen lainaan jos meidän hyllystä ei löydy :).

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s