Herkkuaamiainen: hunajapaistettu paahtoleipä ja vadelmatahna

Vadelmatahnaa ja paahtoleipääYhteistyössä Fazer

Kevät tuoksuu jo tuomenkukille, ja juuri nyt tätä näpytellessäni aurinko paistaa lämpimästi. On iso työ pitää ajatuksia pois kesästä ja lomasta. Lämpimistä aurinkoisista aamuista jolloin aamiainen syödään Kivistössä valoisalla kuistilla ovet ja ikkunat auki. Lintujen laulussa kahvi tuoksuu erityisen suloiselle ja lautasella on jotain tuoretta – kesänmakuisia marjoja.

Tälläisestä tunnelmoinnista syntyi myös idea Fazer Paahdolle kehittelemäämme makeaan reseptiin. Yritin ensin irroittautua ajattelemasta paahtoleipää ja aamiaista, ja mielessä oli vaikka mitä leivoksista jälkiruoka-annoksiin, mutta aina ajatukset liukuivat takaisin leppoisiin kesäaamuihin. Mitäpä sitä intuitiota vastaan taistelemaan – tuloksena on todellinen hitaan aamun herkkuleipä: kirpeänmakeaa vadelmatahnaa, kevyesti valutettua ja maustettua samettista jugurttia, tuoreita marjoja ja pähkinöitä.

Koska kyseessä on herkutteluresepti, paistoin paahtoleivän hunajavoissa pinnaltaan rapeaksi ja karamelliseksi. Paistamiseen sopi valikoimasta parhaiten Fazer Paahto Viisi viljaa, jonka jyväisyys tuo annokseen mukavaa luonnetta. Reseptin voi hyvin tehdä myös keveämmäksi käyttämällä paahtoleivän yksinkertaisesti paahtimen kautta paistinpannun sijaan. Silloin Fazer Paahto Rukiin kevyt makeus käy reseptiin parhaiten.

Paahtoleipä_vadelmatahnalla

Hunajapaistettua paahtoleipää, vadelmatahnaa, marjoja ja jogurttia

1 annos

Hunajapaistettu paahtoleipä:
1 viipale Fazer Paahto Viisi viljaa
1,5 rkl voita
1 rkl juoksevaa hunajaa

Päälle:
Vadelmatahnaa
Valutettua jugurttia (turkkilaista tai kreikkalaista)
Tuoreita marjoja (mansikoita, vadelmia, puutarhamustikoita)
Kuorittuja, kevyesti murskattuja pistaaseja

Sulata voi paistinpannussa. Kaada hunaja sulaan voihin ja paista leipäviipale seoksessa kauniin ruskeaksi molemmilta puolilta.

Nosta rapeapintainen paahtoleipä lautaselle ja kokoa annos: valuta leivän päälle reippaasti vadelmatahnaa ja muutama ruokalusikallinen pehmeää jugurttia. Nosta päällimmäiseksi komea keko tuoreita marjoja ja ripottele rapeudeksi pistaaseja. Herkuttele rauhassa tuoksuvan kahvikupillisen kera.

Vadelmatahna

200 g pakastevadelmia
1/2 dl sitruunamehua
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
75 g kylmää voita pieninä kuutioina.

Painele sulatetut vadelmat soseeksi siivilän läpi. Sekoita vadelmasoseeseen sitruunamehu, sokeri ja keltuaiset. Kaada seos kattilaan, kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja keitä 10 minuuttia koko ajan sekoittaen.

Kaada saostunut tahna kulhoon ja nosta se jääkylmällä vedellä täytettyyn suurempaan kulhoon tai tiskialtaaseen. Vatkaa kylmä voi vähitellen kuuman vadelmaseoksen sekaan sähkövatkaimella. Vesikylpy viilentää kulhoa ja jäähtyessään tahna kuohkeutuu hieman.

Kaada valmis tahna hyvin pestyyn lasipurkkiin. Se säilyy jääkaapissa vähintään viikon.

Valutettu jugurtti

1 dl turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia (rasvaa noin 10%)
ripaus vanilja- tai kardemummajauhetta

Sekoita mielitekojesi mukaan jugurttiin ripaus vaniljajauhetta tai jauhettua kardemummaa. Nosta jugurtti siivilään harsokankaan tai suodatinpaperin päälle ja anna valua jääkaapissa noin 30 minuuttia. Desistä jugurttia riittää neljään herkkuleipään.

Paahto_lockup

Advertisements

6 thoughts on “Herkkuaamiainen: hunajapaistettu paahtoleipä ja vadelmatahna

  1. You had me at “paista leipä hunajssa ja voissa”… 😛 Ihanan kuuloinen ohje, täytyy testata! PS: Tuleeko vadelmatahnasta tarpeeksi tanakkaa kääretortun täytteeksi?

  2. Aina kesällä marjojen kypsyessä harmittelen, kun isoja ja makeita vadelmia tuottavat puskamme jäivät entisen kodin pihaan. On tuossa nytkin viinimarjojen kaverina jonkinlainen aika räjähtänyt vadelmapensas (no, ei sitä kyllä parhaallakaan tahdolla voi pensaaksi sanoa, lähinnä “muutama vähän minne sattuu sojottava varpu” on osuvampi kuvaus), mutta ne marjat eivät ole läheskään yhtä ihania kuin aiempien pensaidemme. Ja tässä tuli taas yksi lisäsyy pohtia vakavasti vadelmapensaiden uusimista – eihän noista nykyisistä risuista edes tule riittävästi satoa tähän reseptiin!

    • No pistä ihmeessä vaihtoon, jos ne ei enää tuota mitään, eikä uudet mullat ja lannoituskaan auta. Eihän sitä tiedä miten vanhat ne on tai mitä lajikettakaan! Onneksi on pakastemarjat ja kohta kotimaiset torillakin 🙂

  3. Joo, en kestä. Ihan mieletön resepti. Ja en edes pidä makeasta, mutta vadelmatahna hyvä jumala tuon on pakko olla mieletöntä.

    PS Kun siellä kirppisretkillä seuraavan kerran törmäätte tuollaiseen pannuun, ostakaa pois. Kerran löysin, en ostanut ja sittemmin olen katunut kaksi vuotta…

    • Apua, mitä ihania ylisanoja! 🙂 Tuo tahna on sellaista makeanraikasta, ei ollenkaan överiä. Siihen jää kyllä koukkuun, olen sivellyt sillä paahtarin jos toisenkin.

      Me pidetään sut mielessä, jos tulee vastaan!

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s