Drinkkivinkkinä syreenimehu – vielä ehtii juhannukseksi

Syreenimehu1

Viime viikonloppuna Kivistön syreenit olivat viimein kukassa, kerrankin juuri sopivasti niin, että olimme paikalla, kun kukat olivat tuoreeltaan auki. Niinpä saatoin vihdoin tehdä syreenimehua, jota saimme maistaa muutama vuosi sitten Kaikki äitini reseptit -Nannan järjestämässä blogitapaamisessa. Mehun oli tehnyt Herkkusuu, jonka ohjeella myös me mehumme teimme. Jossain päin Suomea ehtii vielä tämän – ensi viikon ajan tähän touhuun mukaan ja juhannukseksi mehu kerkeää, jos ryhtyy toimeen saman tien. Muhimiselle täytyy antaa kaksi päivää aikaa.

Syreenimehu2

Syreenin tuoksu, aurinkoinen ilma ja kauniit kukkaset saivat höpsähtämään vähän romanttisiin tunnelmiin. Mutta mikäs siinä, onhan tuo mehukin aika romanttista, lopputulos on kauniisti violettiin vivahtavan vaaleanpunainen, maku hempeän kukkaisen makea. Seuraavan kerran – ensi vuonna siis – vähennän mehun sokerimäärää todennäköisesti kolmasosalla, niin uppoaa mukavammin meidän vähemmän makeasta pitävään porukkaan. Sinähän voit kokeilla sitä halutessasi jo tänä vuonna, jos syreenit nurkillasi ovat vielä virkeinä. Kellastumaan alkaneita kukkia juomaan ei kannata enää laittaa.

Mehu laimennetaan kuplallisella tai kuplattomalla vedellä ja nautiskellaan (toivottavasti) helteessä. Se täytyy säilyttää kylmässä ja juoda tuoreeltaan seuraavien kuukausien aikana tai säilöä pakkaseen. Avattu pullo säilyy kylmässä noin viikon. Kivistössä juodaan syreenimehua juhannuksena ainakin kuplavedellä ja pienellä tirauksella hyvää giniä. Eiköhän tätä herkkua tuo noin litra saada kulumaan, kun muutamat vieraatkin on tiedossa!

Syreenimehu3

Syreeninkukkamehu

n. 30 syreenin* kukintoa (violetti tuo mehuun kaunista väriä, mutta pelkällä valkoisellakin pärjää)
1 litra vettä
750 g sokeria (itse aion seuraavan kerran laittaa vähemmän, mutta tämä määrä on koettu onnistuneeksi, joskin hyvin makeaksi)
1 sitruuna
15 g sitruunahappoa

Liota syreenin kukinnot kahteen kertaan kylmässä vedessä puhtaaksi siitepölyistä ja ötököistä. Riivi oksista kukat suureen kulhoon. Pese sitruuna ja viipaloi se kukkien joukkoon.

Kiehauta vesi ja sokeri ja keitä, kunnes sokeri on sulanut. Kaada kukkien ja sitruunoiden päälle ja sekoita joukkoon sitruunahappo. Painele kaikki kukat sokeriliemeen ja anna jäähtyä peittämättä.

Peitä jäähtynyt seos tuorekelmulla ja nosta uuttumaan kylmään kahdeksi vuorokaudeksi. Siivilöi mehu pestyihin ja steriloituihin pulloihin, nosta kylmään ja nauti noin kuukauden kuluessa.

* Syreenien tulee olla vanhaa tuoksuvaa, suurta piharyreenilajiketta, ei jalosyreenejä. Jalosyreenit ovat saattaneet jalostuksessa menettää hienoimmat arominsa. Sen kummempia tuntomerkkejä näiden kahden erotukseen minulla ei ole kuin että pihasyreenit ovat usein pihapiirin vanhoja pensaita ja kasvavat jalolajikkeita suuremmiksi.

Advertisements

6 thoughts on “Drinkkivinkkinä syreenimehu – vielä ehtii juhannukseksi

  1. Juuri mietin pari päivää sitten, ovatko syreenin kukat syötäviä. Ilmeisesti! Se tuoksu on niin valtavan ihana, ettei makukaan voi olla huono! Vieläköhän mökillä kukkisi viikonloppuna…?

  2. Juurikin ihastuttavalta kesäjuomalta vaikuttaa =) Kovasti kiitoksia reseptistä ja juoma inspiraatiosta. Tuota pitää ehdottomasti kokeilla. Mukavaa juhannusviikkoa sinulle =)

  3. Olen myös suuri syreenin yhstävä ja tämähän on maanmainio sovellus. Nyt pitää varmaan mennä etsimään sitruunahappoa, mulla on vanhoja syreeneitä 🙂 Kiitos Mari!

    • De nada, ihanaa jos laitat tulemaan 🙂 Ajattelin vielä keksiä syreeneistä jotain muutakin juhannuksen aikaan, ne todennäköisesti jaksavat vielä kukkia, kun ei ole tuo helle paljon hellinyt..

Jätä meille kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s