Raksakuulumiset

Uusi ja ehompi Kivistö nousee sellaista vauhtia, että hitaampaa heikottaa. Kivijalan päälle nousi ensin muutamassa viikossa ihana uudelle puulle tuoksuva runko ja nyt pihassa tönöttää jo ihan oikean talon näköinen rakennus. Mökin noustua varsinaiseen korkeuteensa ensimmäisiä ajatuksia oli “Apua, onpa se korkea”, “Näyttääpä ikkuna-aukot pieniltä” ja vielä “On se kyllä tosi korkea ja iso”. Yritän luottaa […]

Read More Raksakuulumiset

Ylöspäin

Tällaisena sateisena lauantaina, kun pihahommia ei oikein voi tehdä, on hyvä hetki päivittää Kivistö 2.0-projektin kuulumiset. Koska postaustauko on ollut pitkä, varautukaa kuvaähkyyn. Instan ja FB:n puolella ollaan osa näistä jo julkaistukin, mutta joukossa on myös uusia. Lupakarusellista selvittiinkin melko mukavalla aikataululla, vaikka huhtikuussa hermoa vielä kiristi. Ensimmäiset hyvät uutiset lupien suhteen saatiin touko-kesäkuussa, ja […]

Read More Ylöspäin

Edes yksi puu, kiitos

Yleensä tähän aikaan vuodesta käy jo kova sutina puutarhasuunnitelmien ja esikasvatusten parissa.  Tänä vuonna keväthuumapuuhat jäävät meiltä suurelta osin väliin. Epävarmuus siitä, millainen rakennuskevät ja -kesä (ehkä jopa -syksy) meille on tulossa, saa himmailemaan puutarhapuolella. Totesimme Marin kanssa molemmat, ettei tällä hetkellä voi lukea puutarhalehtiä, kun tulee vaan paha mieli (pitikin tilata Viherpiha juuri nyt). Tapasimme […]

Read More Edes yksi puu, kiitos

Torstain drinkkivinkki – Taroccoa ja bourbonia

Pahin postiluukusta kolahtaneiden siemenkuvastojen aiheuttama mania on jo tasoittunut hieman järkevimmiksi suunnitelmiksi. Toki listalla on useita kymmeniä eri lajeja mutta onneksi ne jakaantuvat mukavasti kukkien ja hyötykasvien kesken. Tulevana kesänä Kivistössä saadaan toivottavasti ihailla ainakin daalioiden kukkaloistoa ja saadaan rakennettua leikkokukkapenkki esimerkiksi leijonankidoille, tsinnioille ja hajuherneille. Ja vaikka kovasti vannoin viime kevään jälkeen, etten enää ikinä kasvata […]

Read More Torstain drinkkivinkki – Taroccoa ja bourbonia

Pihakatsaus 2010-2015

Välillä tekee hyvää palata vanhoihin juttuihin ja jämähtää muistelemaan. Vähän samalla tavalla, kun käy romulaatikoita siivotessa, että unohtuu hihittelemään säilötyille leffalipuille ja pläräämään läpi vanhoja valokuva-albumeita. Kun löysin yllä olevan vähän suhruisen, poikkitaiteellisen vinoon otetun kuvan ensimmäisiltä Kivistö-kuukausiltamme, nousi kasvoilleni sellainen liikuttunut mieto hymy. Noita vinoon otettuja kuvia löytyi myös myöhemmiltä vuosilta – tyyli johon en […]

Read More Pihakatsaus 2010-2015

Etikkakurkut

Etikkakurkut ovat perinne, josta ei Kivistössä luovuta. Ohje on kulkenut suvussa jo vuosia joskin se perustunee yhteen keittiöiden perustiiliskivestä, Kotiruoka-kirjasta, löytyvään ohjeeseen. Jos olet makeiden maustekurkkujen ystävä, tämä ohje ei ole sinulle, mutta me happaman ystävät rakastamme näitä etikkaisen kirpeitä kurkkuja. Suosittelen kurkkujen ostamista torilta tai suoraan tilamyymälästä jos mahdollista. Me käymme ostamassa kurkut joka […]

Read More Etikkakurkut

Perennapenkin myllerrys

Reilu vuosi sitten huhtikuussa kirjoitin saunamökin edustan perennapenkin uudistamissuunnitelmista. Pohdiskelin ammattilaisen palkkaamista suunnitelmaa tekemään, mutta loppujenlopuksi tein koko suunnitelman itse. Mari antoi minulle vapaat kädet suunnitelman tekemiseen ja hyväksyi mukisematta luonnokseni uudeksi penkiksi. Suunnitelma tehtiin mukaillen vanhaa. Esimerkiksi penkin muotoa ei ollut tarpeen muuttaa, mutta halusin tuoda penkin keskellä olevan valtavan kiven paremmin näkyviin. Insinöörimiehestä […]

Read More Perennapenkin myllerrys

Grillattu maksa

Yksinkertainen ja nopea herkku. Sitä grillattu maksa totisesti on. En tiedä voiko tätä nyt oikeastaan reseptiksi kutsuakaan, ehkä ennemminkin kehotukseksi grillata välillä muutakin kuin ribsejä. Ostin kesän grillailuja silmälläpitäen Herrakunnan lampaalta REKO-myynnin kautta vasikan picanhaa,niskaa ja maksaa, karitsan viulun sekä laidunpossun ribsejä . Ribsit savustettiin juhannuksena ja olikin yhdet parhaista ribseistä ikinä. Maksa grillattiin viime viikonloppuna […]

Read More Grillattu maksa

Torstain drinkkivinkki: Kookos-GT

Kookosvesi on hiipinyt huomaamatta ruokakauppoihin. Siinä missä joku saattaa nähdä kookosvedessä urheilutuokion palautumisjuoman, minä näen uuden cocktailin raaka-aineen. Tässä vaiheessa lienee sopivaa tunnustaa, että Kivistössä ei olla kovin suuria kookosfaneja, mutta siitä huolimatta halusin ehdottomasti testata kookos-gin tonicin. Suhautin tölkin auki epäileväisin mielin. Epäilykseni kasvoi, kun haistoin tölkin sisältöä. Tuoksu oli sellainen pyöreähkö, hieman kookosrasvainen […]

Read More Torstain drinkkivinkki: Kookos-GT

Rukiinen raparperikakku

Suolaa ja hunajaa-blogin Jonna pohti tarvitseeko ihminen viittäkymmentä eri raparperipiirakan reseptiä jos joka vuosi leipoo vain muutaman piirakan. Muutaman piirakan leipominen hyödyntäen pelkästään Kivistön omaa raparperikasvustoa ei onnistuisi. Siinä mielessä kai kannattaisi satsata yhteen tosi hyvään reseptiin ja käyttää koko sato siihen. Vaihtoehtoisesti voi myös päättää perustaa uuden raparperipenkin (jo kolmatta kertaa) ja ostaa raparperit […]

Read More Rukiinen raparperikakku