Torstain drinkkivinkki – Taroccoa ja bourbonia

www.kivistossa.com

Pahin postiluukusta kolahtaneiden siemenkuvastojen aiheuttama mania on jo tasoittunut hieman järkevimmiksi suunnitelmiksi. Toki listalla on useita kymmeniä eri lajeja mutta onneksi ne jakaantuvat mukavasti kukkien ja hyötykasvien kesken. Tulevana kesänä Kivistössä saadaan toivottavasti ihailla ainakin daalioiden kukkaloistoa ja saadaan rakennettua leikkokukkapenkki esimerkiksi leijonankidoille, tsinnioille ja hajuherneille.

Ja vaikka kovasti vannoin viime kevään jälkeen, etten enää ikinä kasvata kesäkukkia (tai muitakaan) siemenestä niin yksi pelakuu on pakko pistää itämään jahka saan siemenet hankittua. Ja oishan niitä orvokkejakin kiva kokeilla kasvattaa itse. Ja muutamaa erikoisempaa perennaa. No niin. Otetaanpa hörppy lasista ja rauhoitutaan.

www.kivistossa.com

Taroccoa ja bourbonia* (1 annos)

4 cl bourbonia
1 veriappelsiinin mehu (esim. tarocco)
1 cl vaahterasiirappia
4 tippaa Angostura-katkeroa
limen lohko

Laita sheikkeriin kaikki paitsi limen lohko. Lisää muutama jääpala. Ravista voimakkaasti. Kaada jäällä (tai jäämurskalla) täytettyyn lasiin. Koristele appelsiinilohkoilla ja purista päälle limelohkon mehu. Pidennä juoma halutessasi soodalla.

*Alkuperäinen ohje http://www.justalittlebitofbacon.com

 

Torstain drinkkivinkki – Syyssangria

On ilmoja pidellyt! Me olemme olleet kyynärpäitä myöten mullassa muutamat viime viikonloput: syyskukkia, syysasetelmia, syyskitkemistä, syyshortensioita. Jos siinä on syys ja se liittyy puutarhaan, olemme taatusti sen tehneet. Ja myös syyssangrian syysmölkkyturnauksen vauhdittajaksi.

syyssangria2

Erona tavalliseen sangriaan syysversiossa maistuvat lämmin kaneli, metsäinen rosmariini ja kirpeät omenat. Makeutta ja luonnetta tuo ginger ale. Viikunan satokausikin on juuri nyt ja hinta sen mukainen, niinpä ei tunnu ihan tyhmältä laittaa niitä juomaa kaunistamaan, vaikkeivät ne meillä oikein koskaan herkullisia ole, raakoja yleensä ja hieman happamia. Tässä sekoituksessa se ei kuitenkaan haittaa! (Sitä paitsi rakastan niiden hampaissa rapisevia siemeniä.)

syyssangria1

Syyssangria

1 litra punaviiniä
8 cl sitruslikööriä
2 kanelitankoa
2 rosmariinin oksaa
3 syysomenaa lohkottuna
4 viikunaa lohkottuna
1/2 appelsiinin kuori ilman valkoista osaa

1 appelsiinin mehu
0,33 l plo ginger alea
0,5 l kuplavettä

Tee sangian pohja jo aamulla tai edellisenä päivänä. Kaada kannuun punaviini ja likööri, ja lisää hedelmät ja mausteet. Anna muhia viileässä ainakin 4 tuntia, mieluummin pidempään.

Ennen tarjoilua sekoita joukkoon appelsiinin mehu, ginger ale ja kuplavesi. Tämä versio on vain moderaatisti makea, jos pidät oikein makeasta, korvaa osa kuplavedestä sitruunalimsalla.

Ps. jos punaviinisi on 0,75 l pullossa eikä esim. tonkassa (öhöm), sekoita mukaan hiukan alle pullollinen gingeralea ja vähennä kuplaveden määrä 4 desiin.

syyssangria3

Torstain drinkkivinkki: Vihreällä kevättä kohti

Kevät on saanut minut ajattelemaan vihreitä asioita, kuten varmasti kenet tahansa, jolla on suunnitelmia kasvattaa jotain omalla kasvimaalla tai kukkapenkeissä. Minulla on myös kyltymätön himo ostaa leikkokukkia ja sille himolle aion kyllä antaa periksi. Tällä hetkellä eniten kutkuttelevat onnenpensaan ja mimosanoksat, jaloleinikit sekä ihanat, ihanat vuokot.

www.kivistossa.com

Tämä ajatus mielessä sekoittelin minttu-lime-kurkku-margaritat*, erittäin raikkaat sellaiset. Kurkusta puristettu mehu on kiva mikseri ja tuo juomaan ihanan vihreän värin.

Keväinen margarita (1 annos)

1/2 kurkku (n. 1dl kurkkumehua)
kourallinen mintunlehtiä
1 limen mehu
2 cl tequilaa
2 cl cointreauta
mintunlehtiä ja kurkkua koristeluun

Pilko kurkku pienehköiksi kuutioiksi ja aja sauvasekoittimella soseeksi. Laita sose tiheään siivilään ja valuta mehu. Laita mintun lehdet sheikkeriin ja purista päälle limen  mehu. Murskaa lehtiä sen verran, että minttu rupeaa tuoksumaan. Mittaa päälle tequila ja cointreau. Sekoita lusikalla ja kaada jäillä täytettyyn lasiin. Kaada lasiin vielä kurkkumehu ja pyöräytä lusikalla. Viimeistele juoma halutessasi kurkkusiivulla ja mintunlehdillä.

www.kivistossa.com

*Ohje Jet and Indigo -blogista

Torstain drinkkivinkki: PIMM’S up your karhunvatukka

Viime viikonloppuna taisin kääntää henkisen kelloni syksymoodiin. Huomasin suunnittelevani useita eri käsityöprojekteja (ne eivät pitäneet sisällään viime “kaudelta” kesken jääneitä töitä) ja mieleni teki keskittyä värityskirjaan ja ulkona istuskeluun puutarhassa touhuamisen sijaan. Tuvan takassakin poltettiin tunnelman vuoksi puita, vaikka lämpötilan puolesta ei olisi tarvinnut.

www.kivistossa.com

Ulkona istuskelun ja värityksen lomassa tekaisin meille cocktailit PIMM’Sistä ja karhunvatukoista. Yhtä hyvin tässä voisi käyttää vaikka kotoista mustaherukkaa tai marja-aroniaakin.

www.kivistossa.com

PIMM’S up your karhunvatukka (1 annos)

3 karhunvatukkaa
1 pieni sitruunan lohko
muutama lehti tuoretta minttua
1/2 tl hunajaa
4 cl PIMM’Siä
4 cl giniä
tonic-vettä
jäitä

Laita karhunvatukat, sitruuna ja yrtit sheikkeriin ja muussaa ne puunuijalla. Lisää hunaja, PIMM’S ja gini ja ravista muutama sekunti niin, että hunaja liukenee. Lisää sitten muutama jääpala ja ravista kunnes juoma on jäähtynyt. Täytä lasi jäämurskalla tai -paloilla, siivilöi juoma sheikkeristä lasiin ja pidennä tonicilla. Koristele halutessasi marjoille ja sitruunankuorella.

Kun cocktail levitoi, se on hyvää. (vanha viidakon sanonta)

Kun cocktail levitoi, se on hyvää. (vanha viidakon sanonta)

Torstain drinkkivinkki: Valkoherukkacocktail

Loman viimeisenä päivänä, noin tuntia ennen kuin auton nokka piti suunnata kohti Helsinkiä, minä kyykin kädet viuhtoen herukkapuskissa. Fiksumpi ihminen olisi aloittanut keräämisen vaikka edellisenä päivänä mutta kuka sitä nyt lomalla jaksaisi aikatauluja tehdä. Keli oli kyllä kohdillaan, tuuli piti pörriäiset loitolla eikä aurinkokaan helottanut ihan täydeltä taivaalta.

www.kivistossa.com

Kivistön valkoherukkapensaat (niitä on kaksi kappaletta) ovat joka vuosi antaneet erittäin runsaan sadon. Ne ovat kokemukseni mukaan erittäin kiitollisia hoidettavia, koska ne ovat tuottaneet satoa todella hyvin vähästä huolenpidosta huolimatta. Onpa tässä Kivistö-vuosien aikana tapahtunut sellainenkin käänne, että valkoherukasta on tullut suosikkini kaikista marjapihamme pensaista. Myönnetään, viherherukka Verttikin on ihan tajuttoman hyvä, mutta sen sato on niin pieni, etten ole siitä vielä oikein ehtinyt hullaantua.

www.kivistossa.com

Suurin osa valkoherukoista päätyy meillä mehuksi ja siinä se onkin ihan lyömätön mauntuoja. Tänä vuonna ajattelin testata miten se toimii kaksin vadelman kanssa. Uskoisin, että makupari on oikein oiva. Tämän viikon drinkkivinkissä valkoherukalla on kuitenkin päärooli, muut marjat odottakoon vuoroaan.

www.kivistossa.com

Valkoherukkacocktail (1 annos)

0,5 dl tuoreita valkoherukoita
1 oksa tuoretta (sitruuna)timjamia
4 cl vodkaa
2 cl seljankukka-mehutiivistettä (esim. Brunneby)
2 cl sitruunamehua
0,5 dl jäisiä valkoherukoita (tai jääpaloja)
kuplavettä

Laita sheikkeriin tuoreet valkoherukat ja timjamin lehdet. Muussaa marjoja kevyesti puunuijalla ja lisää sitten päälle vodka, seljankukkamehu, sitruunamehu ja muutama jääpala. Ravista n. 10 sekunnin ajan. Täytä lasi jäisillä valkoherukoilla ja siivilöi juoma sheikkeristä lasiin. Pidennä kuplavedellä.

www.kivistossa.com

Viikonloppuna Kivistössä on tiedossa marjapensaiden tyhjennystä ja säilöntää. Jossain välissä pitäisi ehtiä viimeistelemään lomalla uudistettu perennapenkki uusilla kasveilla ja sienimetsäänkin olisi kiva ehtiä, vaikka hirvikärpäset kuulemma ovatkin jo liikkeellä (törmäsinpä yhteen hirvitykseen myös Helsingin keskuspuistossa, hyh). Alkusyksy on ihanan kiireistä aikaa!

Torstain drinkkivinkki: Raparperisour

Äitienpäiväviikonloppua vietettiin Kivistössä perinteisen työleirin merkeissä. Anopille annettiin hara ja sekatöörit käteen ja päästettiin vapaaksi pihalle. Muutaman tunnin työrupeaman jälkeen tarjoiltiin virvokkeeksi raparperiset cocktailit.

www.kivistossa.com

Kotimaisen raparperin sesonki alkaa olla käsillä ja siitä inspiroituneena tämän viikon drinkkinä on raparperisour. Kivistön omista raparpereista pääsee ensimmäistä satoa keräämään vasta joidenkin viikkojen kuluttua mutta onneksi kaupasta sitä jo saa. Ja jos ei jaksa keittää itse raparperisosetta voi tässä hyvin käyttää myös kaupan sosetta. Ainakin Pirkka-sarjasta sitä löytyy ja se on myös hyväksi maistettu.

Raparperisour (1 annos)

4 cl giniä
1 valkuainen
2 rkl limenmehua (n. puolikas lime)
2-3 rkl raparperisosetta*
(muutama tippa appelsiinibitteriä)

Kaada kaikki ainesosat sheikkeriin ja ravista ensin hetki ilman jäitä ja sitten jääpalojen kera. Siivilöi juoma jääpaloilla jäähdytettyyn lasiin. Koristele halutessasi sumakilla tai kuivatulla marjajauheella.

*Raparperisose (n. 2 dl)
Pilko kaksi raparperinvartta paloiksi ja laita kattilaan. Kaada päälle 1,5 dl vettä ja 1,5 dl sokeria. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes raparperit ovat hajonneet täysin. Soseuta sauvasekoittimella sileäksi soseeksi.

Torstain drinkkivinkki: Katkeraa sen olla pitää

Olen suuri katkeroiden ystävä ja erityisesti ne sopivat herättelemään ruokahalua aperitiivin muodossa. Kaikkien tuntema katkeroklassikko on ihana punainen Campari, josta opin nauttimaan ensin appelsiinimehun kera ja sittemmin ihan sellaisenaan jäillä tai soodalla pidennettynä.

www.kivistossa.com

Tämän viikon vinkistä löytyykin kahta katkeroa eikä lainkaan lantrinkia. En silti katso pahalla jos haluat lorauttaa mukaan appelsiinimehua, sekin tähän nimittäin sopii oikein hyvin. (Myönnän, että tässä oli katkeruutta jo sen verran, että oli ihan pakko pidentää juomaa hiukan)

Ruokahalun herättäjä (2 annosta)

5 cl Camparia
2 cl giniä
4 cl Fernet-Brancaa (tai muuta yrttistä katkeroa)
4 cl Martini Biancoa
appelsiinisiivuja tarjoiluun

Mittaa kaikki aineet korkeaan jäillä täytettyyn lasiin. Sekoita pitkällä lusikalla ja kaada laseihin. Koristele appelsiinisiivulla ja lisää lasiin halutessasi jäitä.

 

Torstain drinkkivinkki: Lumipallo

Tällä viikolla drinkkivinkki vie ajassa taaksepäin 80-90-lukujen taitteeseen ja Kanariansaarten kuumimpaan lomakohteeseen Playa del Inglesiin, tuttavallisemmin Inklesiin.

www.kivistossa.com

Matkaan lähdettiin aamuvarhaisella ja muistelen, että aamiaiseksi syötiin loman kunniaksi nakkeja ja perunasalaattia. Äiti oli laittanut minulle ja siskolleni yöksi letit, että saatiin matkalle upea kiharakampaus. College-paita tungettiin ananaskuvioisten housujen kumpparivyötärön alle ja  lomatyyli oli valmis.

Makumuistoihin on jäänyt erityisesti pippuripihvi, joka oli silloin suurta herkkuani. Sitä taidettiin tilata hotellin läheisestä ravintolasta lähes joka ilta. Lomalla kun oltiin, piti tietysti käydä myös eksoottisilla drinkeillä. Tai ehkä drinkit juotiin ravintolassa ennen pihvejä. Muistan elävästi kuinka tarjoilijamme (joka varmaankin puhui suomea) nappasi pöydältä savukeaskin ja sytkärin ja teki siitä “kameran”, jolla otti kuvan minusta ja siskostani. Pieni Liisa oli haltioitunut.

www.kivistossa.com

Mutta siihen drinkkiin siis. Snowball eli lumipallo oli kova juttu tuon loman aikana. En kuolemaksenikaan muista, miltä se maistui saati sitten mitä se piti sisällään. Sen muistan, että se tarjoiltiin jalallisesta pyöreästä lasista paperipäivänvarjolla koristeltuna. Tänään tarjoilen teille päivitetyn (aikuisten) version lumipallosta, olkaa hyvä. Ohje löytyy myös BBC Foodin sivuilta.

Lumipallo (1 annos)

1 lime, mehu ja kuori raastettuna
3 tl sokeria
1 kananmuna
4 cl viskiä
ginger alea

Sekoita limen mehu, kuori ja sokeri pienessä kulhossa. Anna tekeytyä niin kauan, että sokeri liukenee. Seoksesta riittää useampaan drinkkiin.

Laita kananmuna, viski ja 1 rkl limemehuseosta sheikkeriin jääpalojen kera. Ravista huolellisesti ja siivilöi juoma pyöreäpohjaiseen lasiin. Pidennä juoma ginger alella.

www.kivistossa.com

Torstain drinkkivinkki: brasilialainen lemonade

Taas ne on tehny lemonadea! Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Vai miltä kuulostaa noin ens’alkuun kondensoidun maidon ja limen yhdistelmä?

Fudziboolin MM-kisoja on seurattu Kivistössä ahkerasti ja tällä viikolla drinkkivinkki hakeekin inspiraatiota Etelä-Amerikan helteistä. Meteorologit ovat uhkailleet hellerajan menevän viikonloppuna rikki kai lähes koko Suomessa, joten viilentävää juomaa tarvitaan.

www.kivistossa.com

Lähes kaikki internetistä löytyvät ohjeet kulkevat nimellä ‘brazilian lemonade’, vaikka juomaan käytetään sitruunan sijaan limeä (lemonade vs. limeade). Juoma on vähintäänkin erikoinen. Ihan heti en tulisi yhdistäneeksi limenmehua ja makeutettua kondensoitua maitoa drinkiksi. Yhdistelmä kuitenkin toimii yllättävän hyvin. Paksuhko rakenne ja kondensoidun maidon kinuskinen vivahde kirpeän limen kanssa saa suupielet nousemaan ylöspäin joka hörpyllä. Jos siis tykkää.

Ohje on oma tulkintani juomasta ja tavallisesta poiketen ohjeesta tulee n. kaksi lasillista. . Tuplamäärän tehdessä saat käytettyä lähes koko purkin kondensoitua maitoa eikä mitään mene hukkaan. Ylijääneen maidon voi käyttää esimerkiksi tähän Masutoaitemun helppoakin helpompaan jäätelöön. Se oli usein nähty vieras Kivistön jälkkäripöydässä viime kesänä.

Brasilialainen limeade (0,5 l)

1,25 dl limenmehua (n. 2,5 limeä)
vajaa desi kondensoitua maitoa
3 dl vettä
kourallinen mintunlehtiä
n. 1,5 dl jäämursketta
(8 cl vodkaa tai Koskenkorvaa)

Purista limenmehu suoraan blenderin kulhoon. Lisää loput aineet ja surauta sekaisin. Tarjoile välittömästi paahteisella terassilla. Rommikin voisi sopia tähän kirkkaan viinan sijaan, mutta sitten saatetaankin puhua jo ihan eri drinkistä.

Jäämurskaa voi huoletta lisätä enemmän niin saat juomasta paksumpaa. Lemonadea maistellessa tuli mieleen, että se sopisi hyvin hellepäivän jälkiruuaksikin. Kylmää juomaa on kiva siemailla auringossa aterian päätteeksi eikä tarvitse pelätä ähkyä. Ja nyt sitten sitä aurinkoa odottamaan.

Torstain drinkkivinkki: Raparperi-inkiväärisiirappi

Jatkan Marin viitoittamalla utuisen vaaleanpunaisella ja siirappisella tiellä. Jotta homma ei menisi ihan hempeilyksi, hommaa terävöitetään tujulla jamaikalaisella inkiväärioluella, joka tarttui mukaan etnisestä kaupasta. Raparperi ja inkivääri on meinaan ihan BFF-kamaa, näin väitän.

www.kivistossa.com

Raparperi-inkiväärisiirappi

(n. 5 dl valmista siirappia)

2 tuhtia raparperin vartta (n. 3 dl pilkottuna)
1 tlk (0,33) inkivääriolutta
n. 1 dl sokeria
1 dl vettä

tai

2 tuhtia raparperin vartta (n. 3 dl pilkottuna)
2 cm pätkä tuoretta inkivääriä viipaloituna
4 dl vettä
2-3 dl sokeria

Pese ja pilko raparperi paloiksi (saa olla isoa palaa). Lisää kaikki aineet kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä niin kauan, että sokeri liukenee. Keitä vielä 5 minuuttia, ja maista onko siirapissa makuusi tarpeeksi sokeria ja inkivääriä. Lisää halutessasi sokeria ja inkivääriä ja keitä muutama minuutti lisää. Ota kattila pois liedeltä ja anna siirapin jäähtyä ennen siivilöintiä pulloon. Valmis siirappi säilyy jääkaapissa ainakin kuukauden.

www.kivistossa.com

Siirappi sopii nautittavaksi sellaisenaan kuplaveden kanssa. Hempeän juoman terästäjäksi suosittelemme tujausta giniä ja tirausta limen mehua. Uskaliaimmat lisäävät mukaan myös kuivaa sherryä.