Paahdettua helmikuskusta ja sieniä

Helmikuskusia ei vieläkään oikein tahdo löytää Suomesta mutta onneksi sen voi korvata ainakin tässä reseptissä esimerkiksi orzo- eli jyväpastalla. Paahtaminen oliiviöljyssä ennen liemen lisäämistä antaa pastan maulle lisää syvyyttä ja kivan suutuntuman. Sillä pastaahan se helmikuskuskin oikeastaan on, vaikkakin hirmuisen pientä ja siksi niin suloista. Inspiraation tähän herkkuun tarjosi the gouda life. Muuntelin ohjetta sen mukaan, mitä... Continue Reading →

Advertisements

Pikapikkelöity fenkoli

Toteutimme pitkään puheissa olleen Tampere-viikonlopun koko Kivistön porukalla muutama viikko sitten. Tampere on ehdottomasti yksi suosikkikaupungeistani ja voisin kuvitella asuvani siellä vielä jonain päivänä. Aika kului mukavasti kaupungilla kierrellen ja yhdeksi levähdyspaikaksi valitsimme Gastropub Tuulensuun. Vierailu oli kaikille ensimmäinen mutta palaamme sinne varmasti uudelleen. En ole missään nähnyt niin kattavaa belgi- ja muiden erikoisoluiden ja... Continue Reading →

Kyssäkaaligratiini

Kyssäkaali oli yksi Kivistön tämän kesän kasvimaakokeiluista ja aika kiitollinen kasvatettava se onkin. Lehdet kokivat saman reikäisen kohtalon kuin lehtikaalin lehdet alkuvaiheessa, mutta mukulat säästyivät tuhoilta. Tiesittekö muuten, että kyssäkaali kasvaa varren päässä maan pinnalla? Minä en tiennyt. On kiva,  että kasvimaanpito tarjoaa joka vuosi jotain opittavaa ja ihmeteltävän aihetta! Kyssäkaalin lehtiä voi muuten käyttää... Continue Reading →

Rapea porkkanasalaatti

- eli kuinka Kivistö kiskaisi maasta ensimmäiset porkkanansa Kesä oli pitänyt kasvimaata hyvänä silloinkin, kun isäntäväki viisveisasi viljelmistään. Matkalta palatessa porkkanat, punajuuret, kyssäkaalit, lehtipersilja, kurkut ja kesäkupritsat tervehtivät meitä syönti- ja säilöntäkokoisina jonkinmoisen rikkaruohoarmeijan takaa. Tänä vuonna laitoimme ensimmäisen kerran porkkanaa kasvimaalle, ja niiden poimiminen oli lapsuuden jouluaattoon vertautuva kokemus. Kylvimme porkkanasekoituksen, jossa oli oranssia,... Continue Reading →

Kikhernepihvit grillissä

Näissä kikhernepihveissä on tuhti rakenne, joka pitää murentumatta pintansa myös pihagrillissä. Kastikkeessa maistuu muodikas tahini ja potkun antaa harissa. Pihvit ja kastike on alunperin Fine Cooking -lehden Grilling-erikoisnumerossa laitettu pitaleivän väliin burgeriksi, mutta eräänä kesäisenä päivänä me kokosimme niistä lounassalaatin. Tämän vaivansa arvoisen grilliruoan myötä painan baskerin päähäni, työnnän patongin kainaloon ja karkaan Ranskaan järjestämään... Continue Reading →

Avokadofritterit

Friteerattu avokado painii ehkä vähän samassa sarjassa kuin Jasun taannoin postaama friteerattu majoneesi. Etenkin jenkkiblogeissa avokadofrittereitä on näkynyt viimeisten vuosien aikana ja yhdistelin selaamistani ohjeista tällaisen reseptin. Ohjeesta riittää hyvin neljälle lounaaksi tai illanistujaisten naposteltaviksi isomallekin joukolle. Avokadofritterit 2 avokadoa 2 dl vehnäjauhoja 2 kananmunaa n. 4 dl panko-korppujauhoja suolaa ja mustapippuria rypsiöljyä friteeraamiseen Laita... Continue Reading →

Lisuke grillatuista perunoista

Tämä lisuke on kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullinen ja erittäin helppo valmistaa. Kai tätä voisi salaatiksikin kutsua, kun siinä on tuota vihreääkin.. n. kilo uusia pottuja 2-3 timjaminoksaa oliiviöljyä suolaa ja mustapippuria Kastikkeeseen tarvitset: 1 tl vahvaa sinappia (esim. Maillen dijonia) 3 rkl valkoviinietikkaa pari kesäsipulia varsineen reilu desi silputtuja tuoreita yrttejä (esim. lehtipersilja, basilika, timjami, korianteri, tilli)... Continue Reading →

Syömään! Pikainen linssikeitto

Nopea, raikas ja ravitseva keitto pelastaa kiirepäivän keskellä. Linssikeitto on nopea kiehauttaa ja salamannopeasti se syntyy säilyketölkillisellä de puy-linssejä. Tähän keittoon voi noukkia kaapista mitä tahansa lehtivihanneksia ja riipiä mukaan nuutumisvaarassa olevat yrtit. Meidän pikaversiossamme makua antoi nokkonen ja pakkasesta kaivettiin mukaan myös aiemmin keitettyjä mustasilmäpapuja. Linssikeitto 1 keltasipuli 2 valkosipulin kynttä 1,2 l kasvislientä... Continue Reading →

Sitruunainen kevätkeitto

Kliseehän se on mutta kyllä kevällä vaan tekee mieli kaikkea raikasta talven pataruokien jälkeen. Ja erityisesti jotain raikasta teki mieli lomalla nautittujen herkkuterriinien, -juustojen, -pateiden ja -viinien jälkeen. Kauhaa ja rakkautta Eevan muutama viikko takaperin tekemä salaatti avokadosta ja soijapavuista toimi inspiraationa. Koska kevät on ollut jotakuinkin viileä, ei salaatti kuitenkaan tuntunut vielä tarpeeksi tuhdilta vaihtoehdolta, ja siksi päädyinkin keittelemään... Continue Reading →

Create a free website or blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: